Uni on miljoonien arvoista

Väsymys on työpaikoilla suuri ongelma. Kotimaiset tutkimukset osoittavat, että huonolaatuinen uni lisää sairauspoissaoloja ja viivästyttää sairauslomilta töihin paluuta. Sairauspoissaolot maksavat yrityksille vuosittain jopa miljardeja euroja. Pienillä muutoksilla työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia voidaan parantaa merkittävästi, ja samalla yritykset voivat säästää suuria summia. Laadukkaaseen uneen satsaaminen on avain monen ongelman ratkaisemiseen ja ennaltaehkäisyyn.

Tekemätön työ tulee yllättävän kalliiksi

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2014 laatiman laskelman mukaan menetetyn työpanoksen aiheuttamat minimikustannukset ovat työnantajille ja yhteiskunnalle sairauspoissaolojen osalta noin 3,4 miljardia euroa ja työkyvyttömyyden osalta noin 8 miljardia euroa vuodessa. Laskelma tehtiin vuoden 2012 tietojen perusteella. Vuoden 2016 Tekemättömän työn vuosikatsauksen mukaan tekemätön työ maksaa suomalaisille yrityksille vuosittain noin 4,3 miljardia euroa ja kunnille noin yhden miljardin. EK:n laskelmien mukaan yksi sairauspoissaolopäivä maksaa työnantajalle keskimäärin 350 euroa. Nämä ovat häkellyttävän suuria summia.

Työkyvyttömyys ja sairastaminen heikentävät myös yksilön henkistä hyvinvointia, joka taas heijastuu kielteisellä tavalla muuhun yhteiskuntaan. Osa sairauspoissaoloista johtuu toki vakavista sairauksista, kuten syövistä, joiden hoito on pitkäkestoista ja vaatii työntekijältä pitkää toipumista. Osaan voitaisiin kuitenkin vaikuttaa hyvin pienillä elämäntapamuutoksilla ja ohjauksella oikeanlaiseen hoitoon.

Hyvä uni on halpa lääke

Väsymys on todella yleinen ongelma työpaikoilla. Helsingin Sanomat kertoo, että viime keväänä julkaistun tutkimuksen mukaan 27–36-vuotiaista toimihenkilönaisista 72 prosenttia tuntee itsensä väsyneeksi joko päivittäin, lähes päivittäin tai 1–2 päivänä viikossa. Vastaavan ikäisistä toimihenkilömiehistä väsymyksestä kärsii 62 prosenttia. Myös vanhemmissa ikäryhmissä noin puolet miehistä ja naisista tuntee päiväväsymystä.

Virkistämätön uni voi alentaa työkykyä huomattavasti. Se myös altistaa monenlaisille sairauksille. Nyky-yhteiskunnan mukanaan tuoma hektisyys ja epäsäännöllinen elämäntapa ovat lisänneet uniongelmia. Ihmiset myös nukkuvat vähemmän kuin koskaan ennen. Uniongelmat lisäävät tutkitusti sairauspoissaoloja ja viivästyttävät sairauslomilta töihin paluuta. Niitä ei tällä hetkellä osata kuitenkaan diagnosoida tarpeeksi hyvin työterveyshuollossa. Usein vaivaan määrätään nukahtamislääkkeitä, jotka eivät kuitenkaan hoida taustalla piilevää perimmäistä ongelmaa tai ongelmia.

Oikeanlaisen, syynmukaisen hoidon avulla unihäiriöiden aiheuttama väsymyksen ja työkyvyn heikkenemisen kierre voidaan katkaista ja näin sekä parantaa työntekijöiden hyvinvointia että vähentää työnantajalle aiheutuvia kustannuksia. Valtiokonttorin vuoden 2011 laskelmien mukaan valtiolla vain kahden sairauspoissaolopäivän vähentäminen henkilötyövuotta kohden toisi jopa 58 miljoonan euron säästöt. Uni on palautumisen tärkein lähde, ja jo pelkkä nukkumisen lisääminen auttaa pitkälle.

Unen vaikutukset tutuiksi johtajille

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan parempi johtaminen ja hyvät työolot voivat vähentää unihäiriöitä ja parantaa työkykyä. Hyvä johtaja kohtelee alaisiaan oikeudenmukaisesti ja osaa organisoida työtehtävät niin, etteivät ne aiheuta ylimääräistä stressiä. Hyvä johtaja myös huomaa, kun hänen alaisensa ei voi hyvin ja osaa ohjata tämän oikeanlaisen avun äärelle.

Huonosti nukkuva työntekijä ei ole niin tehokas kuin hän olisi hyvin levänneenä. Virkistämätön uni aiheuttaa monissa myös ärtyisyyttä, joka muihin työtovereihin kohdistuessaan heikentää työilmapiiriä ja heijastuu täten muiden työntekijöiden hyvinvointiin ja työmotivaatioon.

Uni on hyvän ravinnon ja liikunnan ohella tärkeimpiä hyvinvointiimme ja jaksamiseemme vaikuttavia asioita, joten siihen tulisi panostaa entistä enemmän. Oivaunen johtava unilääkäri Henri Tuomilehto on sparrannut lukuisia suomalaisia yrityksiä edistämään jaksamista ja työkykyä laadukkaan nukkumisen avulla. Lue Oivaunen tarjoamista yrityspalveluista lisää täältä:

http://www.oivauni.fi/valmennukset/yrityspalvelut/

 

Lähteet:

 

http://stm.fi/documents/1271139/1332445/Menetetyn+työpanoksen+kustannus+2+%282%29+%282%29.pdf/63af9909-0232-474d-bf2e-aa4c50936c33

https://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/2016/11/16/yritysten-ja-kuntien-tekematon-tyo-maksaa-miljardeja/

https://ek.fi/blogi/2016/09/28/jan-schugk-bloggaa-sairauspoissaolot-vahentyneet-mika-on-diagnoosi/

http://www.hs.fi/talous/art-2000005175574.html

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4153055/

http://www.valtiokonttori.fi/fi-FI/Virastoille_ja_laitoksille/Henkilostohallintoa_ja_johtamista_tukevat_palvelut/Kaikutyoelamapalvelut/Tyohyvinvointi/Tyohyvinvointi_tuottavuustekijana/Mita_sairaudet_tai_tyokyvyttomyys_maksav(43457)

https://www.ttl.fi/unihairioita-voidaan-vahentaa-hyvalla-johtamisella-hyvilla-tyooloilla/)

HS: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista

Helsingin Sanomat 10.8.2017

Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

Takaisin arjen unirytmiin

Takaisin arjen unirytmiin

Useimmat suomalaiset ovat saaneet kesälomansa vietettyä tai nauttivat vielä viimeisistä rennoista päivistä, ennen kuin paluu arkeen koittaa. Loma tuo kaivatun tauon kovaan työputkeen, mutta samalla se saattaa muuttaa normaalin arkemme rytmin. Koostimme listan neuvoista, joiden avulla kesän jälkeisen energian voi säilyttää myös syksyn arjessa.

Pidä huolta unen määrästä

Aurinko saa suomalaiset ulos kuoristaan, ja valoisat yöt saavat meidät myös valvomaan myöhempään sekä nukkumaan pidempään. Valo huijaa meitä antamalla meille tunteen jaksamisesta, vaikka tosiasia on, että unen tarve on kesällä aivan yhtä suuri kuin talven pimeydessä. Vaikka hetkellisesti tuntuisikin siltä, että jaksaa vaikka kuinka lyhyillä unilla, syksyn tullen unenpuute kostautuu tuntuvasti. Muista siis nukkua riittävästi. Vähintään 7–8 tuntia yössä auttaa tutkitusti myös vähentämään sairauspoissaoloja.

Säilytä säännöllisyys

Niin kuin monessa muussakin asiassa, myös nukkumisessa hyvä rytmi on kaiken a ja o. Parasta olisi, kun kevään unirytmin saisi säilytettyä myös lomalla, mutta kesän riennot saavat monilla nukkumistottumukset pyörähtämään päälaelleen. Satunnainen rytmin horjuttaminen ei ole vaarallista, mutta säännöllisyydestä kannattaa pitää kiinni. Jos rytmi sattuu menemään lomalla sekaisin, sitä kannattaa alkaa palautella jo hyvissä ajoin ennen töiden alkua. Arjen alettua säännöllisyyden säilyttäminen on entistä tärkeämpää.

Malta mennä nukkumaan

Maltti on valttia myös unirytmiin palaamisessa ja energisyyden säilyttämisessä. Kesäyönä saattaa helposti sortua sarjamaratoniin, mutta jos aamulla pitää mennä kouluun tai töihin, illalla pitää malttaa painua pehkuihin. Älä siis antaudu kukkumisen houkutuksille, sillä se kostautuu aina. Lempiohjelmat voi nykyään katsoa helposti myöhemminkin.

Ole itsellesi armollinen

Harva saa sekaisin menneen unirytminsä rykäistyä kerralla kuntoon, eikä siihen ole tarvettakaan. Jos nukkuminen on mennyt pahasti solmuun, sitä kannattaa korjailla pikku hiljaa menemällä vaikka joka ilta hieman aikaisemmin nukkumaan. Hiljaa hyvä tulee, myös uniasioissa.

Panosta kunnolliseen iltapalaan

Jos kesä on tehnyt sinusta iltavirkun, kannattaa panostaa terveelliseen iltapalaan. Ruokailu auttaa nimittäin rytmiin palaamisessa. Kun uni sitten iltapalan päälle tulee, kannattaa sille antautua suosiolla. Mene siis nukkumaan silloin, kun väsyttää, äläkä jää turhia kukkumaan.

 

 

 

Lähteet:

https://www.sciencedaily.com/releases/2014/09/140903163633.htm

 

Kysy unesta – voita kirja

Voittaja: Anna Hänninen. Onnittelut voittajalle.

Askarruttaako sinua unen maailmassa jokin? Kirjoita kysymyksesi facebook-sivuillemme tai lähetä se sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@oivauni.fi 15.8.2017 mennessä. Arvomme kysymyksiä lähettäneiden kesken Ravinto, uni, liikunta -kirjan. Vastaamme valittuihin kysymyksiin Facebook-livessämme 30.8.2017 klo 11.00-11.30.

Kilpailuehdot

Kysy unesta -kilpailu

Kilpailuaika: 3.8.-15.8.

Osallistuminen: Arvontaan osallistuvat kaikki kysymyksensä Facebookin tai sähköpostin kautta Oivaunelle 15.8.2017 mennessä lähettäneet.

Palkinto: Ravinto, uni, liikunta -kirja

Arvonta: Arvonta suoritetaan 17.8.2017

Voittajan julkistus: Voittajan nimi julkistetaan Oivaunen Facebook-sivulla ja voittajalle ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti.

Muuta: Facebook ei liity arvontaan.

AirMini markkinoiden pienin CPAP-laite

Markkinoiden pienin CPAP-laite – AirMini

ResMedin uusi AirMini-hoitokokonaisuus unihäiriöiden hoitoon on saatavilla nyt Oivauni Uniklinikalta. AirMini on suunniteltu erityisesti potilaille, jotka haluavat ottaa hoitolaitteensa mukaan kaikkialle. AirMini on kompakti, helppokäyttöinen ja ulkoasultaan houkutteleva. AirMini-hoitokokonaisuus merkitsee tehokasta ja miellyttävää hoitoa helposti mukaan otettavassa muodossa. Sinun ei enää tarvitse valita hoidon tehokkuuden, terveyden tai vapauden välillä.

AirMini tarjoaa tehokasta hoitoa pienessä koossa, ja laite on helppo ottaa mukaan yöpöydältä, kun lähdet matkalle. Se soveltuu niin yöpymiseen hotellissa kuin mökkeillessä. Pienikokoinen laite on lisäksi toiminnoiltaan kätevä ja älykäs

20-sarjan maskien sekä P10 for AirMini -maskin kanssa yhteensopiva ja älypuhelinsovelluksella hallittava AirMini-hoitokokonaisuus sisältää lisäksi edistyksellisen ActiveAir™-venttiiliteknologian ja vedettömän HumidX™-kostutuksen. Tuloksena on parhaan teknologian yhdistävä tyylikäs, taskukokoinen ja tehokas hoitolaite, joka on pienin koskaan valmistettu CPAP-laite.

Tärkeimmät ominaisuudet

  • AirMini-laite AutoSet-, Autoset Response- ja AutoSet for Her -algoritmeilla varustettuna
  • Vedetön HumidX-kostutus minimoi lämpö- ja kosteushävikin ja takaa pitkäaikaisen käytön miellyttävyyden
  • Edistyksellinen ActiveAir-venttiiliteknologia mahdollistaa innovatiivisen hoitoteknologian kompaktissa koossa
  • AirMini-laite on yhteensopiva N20- ja F20-sarjan maskien sekä laitetta varten kehitetyn uuden AirFit™ P10 for AirMini -maskin kanssa
  • AirMini-älypuhelinsovelluksella potilaat voivat hallita hoidon miellyttävyyttä parantavia asetuksia ja osallistua hoitoonsa
  • Suojattu Bluetooth-älylaiteliitäntä helpottaa asetusten hallintaa ja laitteen käyttöä

Tutustu esitteeseen

Katso video

Suomen Olympiajoukkue hakee menestystä yhdessä Oivaunen kanssa

 

 

Olympiajoukkueen ja Oivaunen yhteistyö jatkuu kohti Pyeongchangin Olympialaisia 2018.

Unilääkäri, dosentti  Henri Tuomilehdon  johdolla toteutettu yhteistyö käynnistyi Rion Olympiajoukkueen kanssa. Urheilijoilta saadun positiivisen palautteen perusteella yhteistyötä kehitetään eteenpäin matkalla tulevien vuosien arvokisoihin.  Tuomilehto muistuttaa, että palautuminen on menestyksen kulmakivi ja taito, jota voi harjoitella ja oppia.

– Hyvä uni ja palautuminen mahdollistavat hyvän vireystilan jokaiseen päivään ja harjoitukseen. Yksilöllisiä eroja niin urheilijoiden kuin muidenkin ihmisten välillä on paljonkin. Hyvät nukkujat palautuvat paremmin, sanoo Tuomilehto.

– Laadukas päivä syntyy taidosta palautua ja sitä taitoa voi kehittää systemaattisella valmennuksella aivan kuten muitakin ominaisuuksia, joita urheilijoilla on. Olen kohdannut ja valmentanut yli 500 suomalaista huippu-urheilijaa. Seuraavaksi valmennettaviini kuuluu muun muassa vuoden 2018 talvikisoihin valmistautuva joukkue, Tuomilehto jatkaa.

Oivauni tarjoaa ainutlaatuisen univalmennusmetodin, joka perustuu vankkaan lääketieteelliseen näyttöön. Valmennuspalvelun avulla saadaan kartoitettua yksilön tilanne nukkumiseen ja palautumiseen liittyen. Palvelu auttaa myös tunnistamaan mahdollisia haasteita nukkumisessa ja toimii samalla systemaattisena valmennusoppaana ja seurantavälineenä matkalla kohti parempaa palautumista ja suorituskykyä.    Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja  Mika Kojonkoski  kiittelee yhteistyötä, jonka avulla nukkumisen ja palautumisen merkitystä on päästy edistämään olympiajoukkueen sisällä.

– Tavoitteena on nostaa harjoitteluprosessien laatua, jossa palautuminen on yksi tärkeimmistä asioista.  Maailman huipulle päästään kovalla, määrätietoisella ja laadukkaalla harjoittelulla. Laatua pyritään nostamaan mm yhteistyöllä huippuosaajien kanssa. Oivauni-klinikan ja olympiajoukkueen välillä on kyse juuri tästä, Kojonkoski toteaa.

http://news.cision.com/fi/suomen-olympiakomitea/r/suomen-olympiajoukkue-hakee-menestysta-yhdessa-oivaunen-kanssa,c2177257

Kohti parempaa palautumista – Firstbeat ja Oivauni yhteistyöhön

Firstbeat ja Oivauni Uniklinikka yhdistävät innovatiivisen, tarkasti tutkittuun tieteelliseen näyttöön perustuvan huippuosaamisensa aloittamalla ainutlaatuisen yhteistyön hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhteistyötä on luvassa muuan muassa tutkimuksen ja webinaarin saralla.

Esimakua työn tuloksista on luvassa heti vuoden 2017 alkupuolella parempaan päivittäiseen jaksamiseen tähtäävän yhteisvalmennuskurssin muodossa. Oivauni Uniklinikka on ensimmäistä kertaa maailmassa luonut valmennusmetodin, joka perustuu vankkaan lääketieteelliseen näyttöön systemaattisesti ohjatun lääkkeettömän hoidon vaikutuksesta palautumisen parantamiseksi.

Suomalaisen unilääketieteen edelläkävijänä Oivauni Uniklinikan missiona on tehdä suomalaisten elämästä laadukkaampaa tunnistamalla ja hoitamalla unihäiriöitä. Univalmennus perustuu huippuasiantuntijan ja Oivaunen unilääkärin, dosentti Henri Tuomilehdon luomaan toimintamalliin, joka on alun perin tähdännyt huippu-urheilijoiden parempaan palautumiseen.

– Huippu-urheilijoilla valmennuksemme paransi selvästi nukkumista ja palautumista ja siitä innostuneena olemme nyt kehittäneet kaikille sopivan valmennusmallin. Jokainen meistä haluaa saavuttaa jotakin hyvällä palautumisella. Toisille se voi olla elämän paras suoritus, toisille parempi työkyky tai terveyttä ja elämänlaatua, Tuomilehto kertoo.

Yhteistyömme avulla voimme auttaa tuhansia suomalaisia nukkumaan ja palautumaan paremmin.

Oivauni Uniklinikka tarjoaa asiakkailleen mahdollisuutta osallistua Firstbeatin Hyvinvointianalyysiin. Firstbeat Hyvinvointianalyysi kuvaa palautumista ja auttaa tunnistamaan stressaavat tekijät työssä ja vapaa-ajalla. Hyvinvointianalyysi arvioi sekä palautumisen laatua että riittävyyttä unen aikana sekä ohjaa löytämään ratkaisun paremman jaksamisen saavuttamiseksi. Lisäksi Hyvinvointianalyysi mittaa aktiivisuustasoa ja harjoittelun tehokkuutta positiivisten terveysvaikutusten ja kunnon kohoamisen aikaansaamiseksi.

– Hyvinvointimme perustuu jaksamiseen ja hyvään palautumiseen. Laadukas päivä syntyy taidosta palautua – kyse taidosta, ei mystiikasta. Ja mikä hienointa, tätä taitoa voidaan parantaa ja kehittää. Se oikea palautuminen tapahtuu nimittäin säännönmukaisella, hyvällä nukkumisella. Uni on palautumisen tärkein lähde ja siksi unen laadun parantaminen on iso mahdollisuus ja voimavaran lähde, Tuomilehto kertoo.

Juho Tuppurainen Firstbeatilta on samaa mieltä:

– On hienoa päästä tekemään yhteistyötä unen rautaisen ammattilaisen, Henri Tuomilehdon ja Oivauni Uniklinikan kanssa. Yhteistyömme avulla voimme auttaa tuhansia suomalaisia nukkumaan ja palautumaan paremmin sekä tunnistamaan omaan palautumiseen ja nukkumiseen vaikuttavia tekijöitä, hän toteaa.